Huoltoasemien energiankulutus kuriin

Valopaan led-valaisimet soveltuvat erinomaisesti huoltoasemien valaistukseen. Ne kutistavat huomattavasti asemien energiankulutusta ja lisäävät asiointimukavuutta. Kaikki ratkaisumme sopivat sekä uusille että saneerattaville huoltoasemille. Olemme kehittäneet ne yhdessä huoltoasemaketjujen. -yrittäjien ja urakoitsijoiden kanssa.
Erityisen paljon etuja tarjoavat nimenomaan huoltoasemille tarkoitetut älykkäät led-valaistusratkaisumme. (linkki huoltoasemien älyjärjestelmiin). Ne voidaan rakentaa kattamaan paitsi mittarikenttä myös aseman piha-alueet ja katokset sekä esimerkiksi pesu- ja huoltohalli.

Älykäs led-valaistusjärjestelmämme säätää huoltoasemien mittarikentän valaistusta asiakasvirran ja olosuhteiden mukaan. Se antaa syksyn sateissa enemmän valoa kuin talvella maan ollessa lumesta valkoinen. Järjestelmä myös havaitsee alueella kulkevat ihmiset ja ajoneuvot. Valaistus on himmeämpi, ellei alueella ole liikettä, mutta kirkastuu ihmisen tai ajoneuvon saapuessa paikalle.

Etähallintajärjestelmän kautta voidaan määritellä valaistustasot sekä tasojen muuttumisen nopeus ja kesto. Valaisimia voidaan lisäksi ohjata ryhmissä esimerkiksi ajokaistoittain.

Valopaan valaisimet huoltoasemille:
  • Energiansäästö tyypillisesti 50 prosenttia verrattuna monimetallivalaisimiin
  • Älykäs ohjausjärjestelmä nostaa säästön jopa 80 prosenttiin
  • Led-valaisimet kestävät yleisessä ulkovalaistuskäytössä 30 vuotta
  • Vanhan valaisimen upotusaukko peittyy – uppoasennettavan valaisimen etulevyjä useita kokoja
  • Tehostavat valvontakameroiden toimintaa – parempi värintoisto, optiikka ohjaa valon maahan eikä kameraan
Tuotteet:

Referenssejä: