Oulun yliopiston älykkäästi valaistu pysäköintialue

Oulun yliopistolla maailman ensimmäiset älykkäät VP1302 valaisimet

Asiakashyödyt

  • Energiatehokkuuden paraneminen
  • Valaistusteho seitsenkertainen vanhaan verrattuna
  • Helppo säädettävyys

Aloite Oulun yliopiston Biologintien paikoitusalueen valaistusratkaisuun tuli innovatiivista linjausta hakeneelta loppuasiakkaalta eli Suomen Yliopistokiinteistöiltä. Investoinnille oli selkeä tarve aiempien 1970- ja 1980-luvun ulkovalaisimien ollessa elinkaarensa loppupäässä.

"Valopaan ajatus oli niin mullistava, että halusimme testata sitä. Tietenkin myös Valopaan paikallisuus oli myönteinen tekijä", kampusmanageri Seppo Wiik Suomen yliopistokiinteistöistä kiittelee.

Paikoitusalueen ledivalaisimet edustavat kehityksen kärkikaartia. Niiden käyttöikä on vähintään 100 000 tuntia ja valaisimet tulevat kestämään 25-30 vuotta nykyisellä rasituksella.

"Täällä on VP1302 – ledivalaisimen älykkäät M4 ja M8 –tyypit käytössä. Valaisin on ollut valikoimissamme jo muutaman vuoden, mutta vasta nyt toteutettuna älyvalaisimena. Jokaisessa valaisimessa on prosessorikortti, antenni ja liitäntälaite. Valaisinta pystyy säätämään täydestä tehosta kymmenen prosentin tehoon. Mutta sen saa tarvittaessa toki pois päältä", Ari Mattila, Valopaan tuotekehityspäällikkö kertoo käyttöön valituista valaisimista.

Valaisimissa on valovirran hiipumista kompensoiva ominaisuus. Se mittaa, kauanko valaisinta on käytetty ja millä teholla. Hiipumiskäyrän perusteella valaisin kompensoi itseään lisävirralla niin, että ledin antama valaistus on myös 30 vuoden kuluttua yhtä kirkas kuin nyt. Valopaalla on optiikoita eri käyttötarkoituksiin, jolloin saadaan tarkoituksenmukaista valaistusta. Näin valoa kohdennetaan vain sinne missä sitä tarvitaan.

Lähettyvillä on Master-yksikkö, eli ryhmiin sijoiteltujen valaisimien tukiasema, josta valaistusta ohjataan.

Tilaajalle konsultointia toteuttaneella Granlund Oy:lla ja loppuasiakas Suomen yliopistokiinteistöillä on kumppanuussopimus, joiden pohjalta haetaan energiansäästömahdollisuuksia. Tältä pohjalta lähdettiin liikkeelle myös Biologintien parkkipaikan tapauksessa, joka on siis pinta-alaltaan noin 3000 neliömetriä.

Vanhat käytöstä poistuneet valaisimet olivat 125 watin elohopeahöyrylamppuja. Uudet puolestaan 65 watin ledivalaisimia. Pelkästään liitäntätehon säästö oli uuden ratkaisun myötä noin 58 prosenttia per valaisin.

Laskelmien mukaan ledivalaisimien valaistusteho kasvoi ilman himmennyskäyttöä seitsenkertaiseksi. Jos se vielä normitetaan energiankulutussäästöön per saavutettu valaistusyksikkö, silloin puhutaan jo noin 90 prosentin säästöstä aiempaan valaistukseen verrattuna simuloinnin mukaan.

"Granlundissa konsultoimme ja ideoimme ratkaisuja pitkälle viedyiksi, mutta emme niinkään suunnittele. Oulussa paikallinen suunnittelija teki sähkösuunnitelman. Olimme kuitenkin tehneet paljon alustavia laskelmia hänen työnsä tueksi esimerkiksi kustannus- ja energiavertailuissa. Lopulta yhdessä tuumin päädyimme Valopaan tarjoamaan ratkaisuun", ryhmäpäällikkö Matti T. Sinisalo Granlund Oy:sta tiivistää.

Granlund konseptoi kohteessa valaisimien ohjausstrategiaa esimerkiksi himmennysarvojen ja ryhmittelyjen osalta. Tarkoituksena oli hakea geneerisiä määrittelyjä, että ratkaisu voisi sopia useamman valmistajan tuotteisiin. Tämä ei ollut tyypillinen toimintatapa, koska monesti valitaan ensiksi tuote, johon ratkaisu suunnitellaan. Haasteena oli Sinisalon mukaan myös se, että ledejä tarjoavilla yrityksillä on niin kova tahti tuotekehityksessä, etteivät ne itsekään aina tahdo pysyä siinä perässä.

Pohjoisen pimeät olosuhteet otettiin huomioon tekemällä energiasimuloinnit Oulun korkeuden auringonlaskujen ajoittumisille. Neljälle vuodenajalle määriteltiin omat ohjausprofiilit, jossa huomioitiin muun muassa lumisen ajan vaikutus valaistustarpeeseen talvella. Sinisalo uskoo, että tulevaisuudessa valaisimien ohjattavuuteen kiinnitetään muutenkin enemmän huomiota.

"Teimme myös kenttäkierroksen suunnittelijan kanssa pohtien valaisimien sijoittelua. Hän teki sitten varsinaisen sähköisen suunnittelun kohteesta", Sinisalo valottaa.

Sähkösuunnittelun suhteen ei ollut erityisiä haasteita siitä vastanneen silloisen Sähkötelen projektipäällikön Tuomo Asikaisen mukaan, koska kyseessä oli selkeä peruskorjauskohde. Valaisimien lisäksi uusittiin myös valaisinpylväät. Valopaan ledeistä pääsevät nauttimaan myös läheisen kevyen liikenteen väylän kulkijat ja kyykkäkentän käyttäjät.

"Esimerkiksi tiettyjä paikkoja on himmennetty yön aikana, koska tiedetään että silloin on vähän liikennettä. Perinteisellä valaistuksella tämä ei niin onnistu", Asikainen kertoo.

"Jos tulokset ovat sen suuntaisia mitä nyt, niin laajennamme kokeilua", Suomen yliopistokiinteistöjen Seppo Wiik kiittelee.

Kohde: Oulun yliopiston, Biologintien pysäköintialue ja kevyen liikenteen väylä
Valmistumisaika: 2014
Sähkösuunnittelu: Insinööritoimisto SähköTele, Tuomo Asikainen
Sähköurakointi: Paikallis-Sähkö Oy

Valaistuslaskenta: Valopaa Oy, Ilkka Kaltiola

Valaisimet: Valopaa Oy
Rakennuttaja: Suomen yliopistokiinteistöt Oy